torstai 6. heinäkuuta 2017
Kookos-suklaakakku
Sain haasteen mieheltä tehdä kookoksesta jonkin kakun. Aloin kehittelemään makumaailmaa mielessäni ja päädyin sitruunan, suklaan ja kookoksen yhdistämiseen. Pohja on perus kaurakeksipohja. Täytteeseen valmistin sitruunakiisselin koska oman makuuni nuo kaupan lemoncurdit on liian makeita. Tosin olisin ehkä halunnut vieläkin kirpeämmän tästä sitruunasta joten seuraavaan satsiin saatan tuplata sitruunan määrän. Sitruunaan yhdistin kookoshiutaleet ja mascarpone-kerma seoksen. Koko komeus hunnutettiin vielä suklaalla..joten eihän se huonoa voi silloin olla. Kiisselin määrä vaikuttaa isolta mutta ainakin omaan makuun sai olla noin paljon. Toki jos kiisseli olisi ollut väkevämpi olisi määrä ollut pienempi. Ihan onnistunut ensiyritys siis tähän kakkuun. Tässä vielä ohjetta.
Kookos-suklaakakku
Pohja:
175 g kaurakeksejä
50 g voita
Täyte:
2 flora vispiä
3 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
1 rasia mascaponea
3 dl kookoshiutaleita
6 dl sitruunakiisseliä
½ dl sitruunamehua
5 liivatetta
Sitruunakiisseli täytteeseen:
5 dl vettä
1½ dl sokeria
2½rkl perunajauhoja
1 kananmunan keltuainen
1 sitruunan mehu + kuoriraaste
suklaa ganache:
145 g tummaa suklaata
1 1/4 kuohukermaa
päälle:
kookos hiutaleita
Murskaa keksit muruiksi ja lisää sulatettu voi. Kaada seos 24 cm kakkuvuokaan jonka pohjalla on leivinpaperi. Painele seos pohjalle ja laita jäähtymään jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Valmista sitruunakiisseli: Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta seos nopeasti. Anna kiisselin jäähtyä ennen lisäämistä muuhun massaan. Vatkaa kerma + sokerit vaahdoksi. Lisää sekaan notkistettu mascarpone ja sekoita. Lisää sitten seokseen kookoshiutaleet ja jäähtynyt sitruunakiisseli ja kuoriraaste. Lämmitä sitruunamehu kiehuvaksi ja lisää liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan. Lisää seos pohjan päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai mieluiten yön yli. Kun kakku on hyytynyt poista irtopohjareunat ja valmista ganache. Lämmitä kuohukerma kattilassa, mutta älä anna kiehua. Kaada kerma paloitellun suklaan päälle ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut täysin. Seos jäähtyy samalla joten voit kaataa sen heti kakun päälle ja reunoille. Ripottele päälle vielä kookoshiutaleita. Laita kakku vielä jääkaappiin jotta suklaaganache jähmettyy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti